keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kääpiömäyräkoiran pennut

Hukkaputken Violetin ja Hopeahuiskun Nuuskamuikkusen pennut syntynyt 4.5.2015 eli ovat jo reilu 3viikon vanhoja!
 Pentuja syntyi kolme, kaksi reipasta urosta ja yksi sievä narttu.
Toiselle pojista on jo koti, mutta toinen poika ja tyttö vielä etsivät omaa kotia!

tiistai 26. toukokuuta 2015

Hukkaputken Pierre

Pikku Pierre vailla omaa perhettä. Sympaattinen sydänten murskaaja on 4,5 kk vanha ja asustaa siskonsa leikki kaverina.
 Terveen paperit tietenkin löytyy. Rokotukset
 ja madotukset tehty useaan kertaan!  Kynsien leikkaus sujuu kivuttomasti, ihan niin kuin kaikki hoito toimenpiteet. Punkki karkotekin on kuukaudeksi eteenpäin.
Luonteeltaan Pierre on kiltti ja miellyttämis haluinen, mutta mietiskelijä. Kun kavereita ollaan rakkaus on sitakin suurempi.  Kovaa metsästys viettiä on suvussa, joten se tulee ottaa huomioon, miettiessä voisiko pikku poika muuttaa teidän kotiin? Karva on erittäin hyvä ja ulkoisesti pennusta voisi odottaa näyttely tähteä ja metsästyksenseenkin tämä poika varmasti sopii ;)



Isä; Erkki, Pierre ja sisko Patonki
Pentu on hyvä sukuinen. Vanhemmat ovat keski koisia ja hyvä luonteisia, suku on erittäin riista viettinen. Poika painaa nyt noin 6kg ja yli 10kg koirasta tuskin tulee :)


Sukutaulu:


perjantai 13. helmikuuta 2015

Pentu uutiset!



Hukkaputken Qossuwissyn ja Hukkaputken Uraputken 4 pentua syntyivät 11.01.2015!
Omaa perhettä, josta löytyy rajat ja rakkautta on odottamassa 2 uros pentua ja 2 narttu pentua!

Pennut viisi viikkoisia..


Pojat: Hukkaputken Pierre, Pascal
Tytöt: Hukkaputken Patonki, Pastis

perjantai 19. joulukuuta 2014

Pentu uutiset myöhässä

Hukkaputken Zyrtecille "Sylville"ja Tiny Trotter´s Hermeksille "Thomalle" syntyi sunnuntaina 23.11 kolme pentua! Pentuja syntyi kaksi narttua ja yksi uros.

Uutiset tulevat siis paljon jäljessä, sillä nyt vauvoilla on jo silmät auki ja menovaihde löydettynä!

Vauvoille on kaikille löytynyt ihana perhe ja oma koti!

Riistan värinen narttu, Musta punaisin merkein narttu ja riistan värinen uros.








keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Pentuja

 14.09.2014 Syntyi Hukkaputken Tiskaajalle kolme pentua. Kaksi narttua ja yksi uros.